Minulla on salaisuus. Tämä blogi. Olen alusta asti miettinyt ja pohtinut, että annanko jossakin vaiheessa ystävieni lukea tämän kaiken. Olisiko se järkevää vai aiheuttaisiko se vain tuhoa ja turhaa surua? Ja pystyisinkö sitten enää ikinä katsomaan heitä silmiin itkemättä. Lopulta tässäkin on vain kyse minusta. Itsekästä. Tai jos he lukevat, voivatko he antaa anteeksi tämän kaiken. Että toisinaan minäkin menen rikki ja vihaan heitä. Välillä mietin, onko minulla oikeus tunteisiini. Jos on väärin vihata, miksei kukaan ole opettanut minua rakastamaan. 

Olen nuoruuteni aikana onnistunut kadottamaan monta ihmistä. Osa heistä oli hyvinkin läheisiä ystäviä. Tai niin luulin, kunnes yhteydenpito lakkasi enkä ole sen koomin kenestäkään heistä kuullut. Näin äkkiseltään tulee ainakin viisi tällaista ihmistä mieleen. He eivät tunne toisiaan, mutta heillä on yksi yhdistävä tekijä. Minä.

Olen muutamalle lähettänyt viestiä, mutta kukaan ei vastaa. Tänään lähetin yhdelle entiselle ystävälleni sähköpostia. En ole ikinä ymmärtänyt mikä meni vikaan, ja toivoisin löytäväni syyn. Luultavasti vika on minussa. Olen tehnyt jotain väärin, kun olen niin monta ihmistä onnistunut luotani karkoittamaan. Tahtoisin vain tietää mitä, jotta voisin välttää tekemästä samoja virheitä uudelleen.