Rakastunut. Onnellinen. Sitä minä olen. Vierelläni on maailman paras mies, huomaavainen ja hellä. Rakastan sitä, miten hän katsoo minua. Aivan kuin maailmassa ei olisi ketään muuta. Ne silmät saavat minut aina hymyilemään, niistä ei ikinä löydy vihaa tai inhoa. Rakastan sitä, kun hän silittelee ihoani ja sitä, kun saan painautua häntä vasten ja kuulla hiljaista laulua. Rakastan niitä perhosia vatsassa, kun hän suutelee. Rakastan sitä, kun hän kertoo tarinoita lapsuudestaan ja sitä, miltä hänen hiuksensa tuoksuvat. Rakastan sitä kun hän suutelee kaulaani. Rakastan. Voisin vain loputtomasti luetella, mitä kaikkea hänessä rakastan. 

Paljon uutta on tullut elämääni tämän suhteen myötä. Paljon positiivisia ja onnellisia asioita. Ehkä pohjoistuulen olikin jo aika väistyä. Koen itseni jotenkin kokonaiseksi. Ei tarvitse etsiä jotakin puuttuvaa osaa, tai täydentää itseään jollakin turhalla. Ei tarvitse irvistää peiliin, kun voi yrittää nähdä sieltä jotain hyvää. Loputtomat laihdutusyritykset ja itseinhot ovat jättäytyneet taka-alalle, olen kuulemma söpö. Yritän joka päivä pitää itsestäni. 

On myös muutakin uutta, en vain tiedä miten tällaisista puhutaan. Kaikki seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä on jotenkin hankalaa puhuttavaa. Mutta niin, sellaistakin on tullut elämään. Ja se on jotenkin uskomatonta. Joku haluaa oikeasti minusta jotakin sellaista. Kun olen aina ajatellut, etten siinä mielessä olisi kenenkään ajatuksissa. Olen myös aina ajatellut, että kaiken sellaisen jälkeen olisi jotenkin häpeällinen olo. Olin väärässä. En tiedä, ehkä juuri oikean ihmisen kanssa tilanne on tarpeeksi turvallinen ja olo tarpeeksi hyväksytty. Voisin Mamban laulun sanoin ilmaista itseäni; Kun tulet kiinni minuun, maailma alkaa alusta. Kun saan olla lähelläsi, ja palaa halusta. Saa koskettaa, ei voi vastustaa...

Olen myös saanut kiinni haaveistani, ja todella monelle haaveelleni on näytetty vihreää valoa. Ensi keväänä julkaisen kirjan ja ehkä jossakin vaiheessa vasempaan nimettömään ilmestyy jokin kultainen pyörylä. Ihanaa!! Saan muuttaa mieheni kanssa yhteen, ja aloittaa oikeasti yhteisen taipaleen. Minusta tuli täti ja opikelutkin järjestyi. Elämäni on todella kääntynyt. Niin, ja rakas lupasi, että sitten joskus lähdemme häämatkalle Pariisiin!! ^^ Tahdon kulkea hänen kanssaan Pariisin katuja, suudella Eiffel-tornin alla sateessa... Edelleen tosin tahtoisin muuttaa sinne, mutta toisaalta, mitä sellaista löytäisin sieltä, mitä minulla ei nyt ole? Minulla on onni ja rakkaus, eihän sitä muuta tarvitse :)

Paljon siis uusia tuulia, pääasiassa mukavia asioita. Toki matkaan on mahtunut myös niitä ahdistuspäiviä, hetkiä kun olen rakkaimmalleni ilkeä tahtomattani. Paha olo saa vallan, ja helpointahan on vain kiukutella. Kun hän koskee, tekisi mieli huutaa, mutta samalla toivoisi vain, että hän painaisi minut syliinsä ja saisin murtua. Itkeä, huutaa, raivota.