On taas tarve kirjoittaa. Vaikka en edes tiedä mistä kirjoittaisin. Ehkä tämä on vain ikävää. Kaksi viikkoa erossa on paljon vaikeampaa kuin luulin. Olen edelleen onnellinen, mutta myös jotenkin alakuloinen. Ehkä se on tämä sää, on satanut monta päivää. Ehkä se on ne lähestyvät hautajaiset. Vaikka en edes tiedä olenko menossa.

Ehkä se on epävarmuus. Epävarmuus meistä. En tiedä miksi, mutta välillä tulee aina olo, ettei hän rakastakaan, vaikka hän sanoo sen melkein päivittäin. Itse rakastan niin hulluna, etteivät mitkään sanat tai teot riitä kuvaamaan sitä. Ehkä olen vain epävarma omasta itsestäni. Välillä aina mietin, miksi hän rakastaa minua. Miten hän kykenee siihen? Ja sitten yritän katsoa peiliin ja nähdä saman mitä hän näkee. Minut.

Ehkä tämä kaikki mielipaha katoaa muutaman päivän päästä kun näen hänet. Minulla on vain niin ikävä, että järkikin sumenee.