Olen tyystin pudonnut yhteiskunnan oravanpyörästä. Syrjäytynyt. Osittain näin on käynyt vahingossa, osittain tahallisesti. Ammattikoulun suoritettuani päätin, että pidän välivuoden ja elän nuoruuttani. Noh, se ensimmäinen vuosi meni aivan moitteettomasti, mutta halu opiskelemaan oli kuitenkin olemassa. Hain moniin paikkoihin, eri aloille, mutta mihinkään minua ei ole vielä huolittu.

Vähitellen mäkeä mentiin alaspäin enemmän ja enemmän. Nyt yritän suorittaa opintoja iltakoulussa, mutta ei siitäkään tule mitään. En juuri käy luennoilla enkä ole vielä saanut yhtään suoritusmerkintää. Olin joskus ihan hyvä oppilas. Jotenkin sellainen uuden oppimisen halu ja kiinnostus uusiin asioihin on kadonnut. Kaikki kouluun liittyvä tuntuu liian ylivoimaiselta. Mahdottomalta toteuttaa.

Niin, kun ei saa töitä eikä opinnot kiinnosta, mitä jää jäljelle. Oman kodin seinät päivästä toiseen. Suurin tapahtuma viikossa taitaa olla se, kun raahautuu ruokakauppaan. Ei kontakteja ihmisiin, ei harrastuksia, ei mitään. Yksin ja eristäytynyt.